sunnuntai 14. marraskuuta 2010

La Croisière avec les filles- Tyttöjen risteily

Oltiin neljän tytön kanssa Silja Europalla viettelemässä pikkujouluja ja laiva oli tupaten täynnä monenmoisia kanssajuhlijoita. Matkaa varatessa oli vapaana enää vain C-luokan hyttejä, jollaisessa sitten olimmekin mukavasti autokannen alapuolella.
       Luulen vähän, ettei näitä autokannen alapuolisia hyttejä siivota lakanoiden vaihtamista lukuunottamatta laisinkaan. Vaikuttaisi myös siltä, että laivan hissit on ohjelmoitu tulemaan kakkoskerrokseen vain siinä tapauksessa, -ja joka toinen kerta vain sittenkin- ettei kakkoskerroksesta tulleen hissikutsun jälkeen seuraavaan kymmeneen minuuttiin vahingossakaan yritetä tilata hissiä mistään muusta kerroksesta. Toisaalta tulihan siinä sitten vähän hyötyliikuttua, kun useasti tarvottiin ahtaita porraskäytäviä pitkin ihmisten ilmoille sieltä alamaailmoista.
       Näistä pienistä epäkohdista huolimatta saimme todeta sen, että meiän kerroksessa oli ehdottomasti kovimmat bileet. Sääli sitä nuorta naissiivoojaa, joka siellä yöllisen biletyksen jälkiä koitti peitellä seuraavia risteilijöitä varten: voin kertoa että peiteltävää riitti!! Hyttikäytävä oli täynnä pähkinöitä, sipsejä, tölkkejä, pulloja, tupakantumppeja ja kaikenlaisia ihania ihmisen eritteitä. Yöllä saatiin pomppia hyttiimme käytäville leiriytyneen futisjoukkueen yli ja aamupalalle oli ihan hauska kävellä: käytävällä vaan makas selällään joku nuorukainen ihan ilkosillaan.
       Baarin puolellakin rakas vastakkainen sukupuolemme antoi parastaan: eräs miekkonen päätti tosta noin vain ottaa sukukalleutensa esille ja alkaa pissiä ihan pokkana siinä keskellä baarin lattiaa. Meiltä tultiin kyselemään et "onks teil joku sinkkuelämää-risteily vai" , johon kaveri oli vastannu hyvin et "joo on ja mä oon se Samantha". Mehulinjalla matkalle lähdin, mutta kyllähän siitä vähän sitten tuli luistettua... Hauskaa oli!
        Aamulla kierreltiin laivan iki-ihania puoteja; tällä kertaa ei ollut varaa varsinaisesti mitään ostella, mutta yllätyin kuinka kivaa ikkunashoppaaminenkin voi olla. Kaveri vei pikkuiselle siskontytöllensä tuliaisiksi soman paidan ja innostuin itsekin katselemaan lastenvaatteita! Niin nättejä, että melkein tekisi mieli alkaa ostaa niitä varastoon.
       Sain siellä kierrellessä paljon jouluisia näpertelyideoita. Tässä esimerkiksi kuva joulukorttitelineestä, jollaisen voisi helposti tehdä itsekin:


Löysin myös hauskoja tyttötontun asuun tehtyjä joulukalentereita ja hymyilyttävän mietelauseen eräästä kyltistä: "Naiset ja kissat tekevät mitä lystäävät- miesten ja koirien tulisi vain ottaa rennosti ja tottua ajatukseen..." Tässä vielä suloisia neuleisiin puettuja kuumavesipulloja ja söpöimpiä lastenvaatteita:












 

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Le Monde dans ma fenêtre- Maailma Ikkunassani

Eilen oli pyhäinpäivä: olisi ollut ihana kävellä pimeässä sadoin lyhdyin valaistulla hautausmaalla ja sytyttää itsekin kynttilä omien rakkaiden muistoksi.
       Jotenkin se vain jäi; ensin en muistanut koko asiaa ja kun lopulta muistin, olin jo toisaalla muissa menoissa ja kulkeminen hautausmaalle saakka olisi tuntunut isolta ponnistukselta. (Se sijaitsee korkean mäen huipulla jopa noin kilometrin päässä kotoani...) Tuli melkein huono omatunto kun ei tullut t ä n ä k ä ä n vuonna lähdettyä sinne; viime vuonna Australiassa ajatuksenani oli myös käydä heitä kynttilöin muistamassa, mutta se jäi. Kotona perheeni käy joka vuosi viemässä lyhtyjä isoäidin ja isoisän haudalle pyhäinpäivänä.
       Toisaalta konkreettisesti edesmenneiden rakkaiden haudalla käyminen ei ole ainoa tapa muistaa heitä. Yhtä hyvin voin sytyttää kotonani kynttilöitä ja käyttää hetken aikaa heitä ajatellen, tai ilman kynttilöitäkin ja ihan missä tahansa muistella. 
       Niinkuin eilen tein; tulee kerta kaikkiaan niin levollinen ja hyvä olo, kun sytytän tuikkuja ikkunalaudalleni, annan ajatusteni seikkailla vapaasti ja katselen ulos öistä kaupungin elämää; kuinka lumihiutaleet hiljalleen värittävät puut ja kadut valkoisiksi ja kuinka autot ja ihmiset lipuvat ohitse. Hauskaa miettiä minne kukakin on menossa tai mistä tulossa.  

tiistai 2. marraskuuta 2010

Contre la vie harmonique- Kohti tasapainoisempaa elämää?

E n ole vielä lukuisista(?!) yrityksistäni huolimattakaan ihan tasapainossa tämän arjen, koulun ja muun elämän pyörittämisen kanssa. Tuntuu siltä, etten voi koskaan saada kaikkia näitä asioita rullaamaan samaan aikaan. Jos panostaisin kotiini; kuten vaikka siivoaisin, pesisin pyykkejä edes joskus, saatika tiskaisin useammin kuin kerran kahdessa viikossa, veisi se hurjan paljon aikaa pois ystäviltä ja muulta sosiaaliselta elämältä (facebook). Jos taas käyttäisin aikaani koulujuttuihin, mikä kyllä kuulostaa niiiin epärealistiselta tässä jo ajatuksenkin tasolla, mutta etenkin, jos tekisin sen a n t a u m u k s e l l a, jäisi aikaa hädin tuskin nukkumiseen. 
       Ihminen on ja eritoten koen itseni hyvin sosiaaliseksi otukseksi; kyllä mulla hajoisi pää olla päiväkin täällä neljän seinän (ja/tai pelkkien koulunseinien) sisäpuolella. On totta, etten ole koulussa yksin; M u t t a kuitenkaan ympäristönä ja puitteina se ei ole ehkä rentouttavin mahdollinen ystävien kanssa ajan viettämiseen. Ei sovi myöskään unohtaa muita tarpeita; haluan harrastaa liikuntaa, laittaa ruokaa ja ehtiä vielä syömäänkin sitä, eikä joskus tekisi pahitteeksi vain ollakaan; lukea vaikka lehtiä. 
        Olisi kiinnostavaa tietää miten muut kanssatallaajat ovat ratkaisseet tämän ongelman. Meiltä ihmisiltä vaaditaan yhä enemmän asioita, kuten sitäkin, että kaikessa tässä vaatimusten verkossa pitäisi aina jaksaa, vaikkei aikaa ja voimia enää riittäisikään muiden töiden ja arjen pyörittämisen jälkeen omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtimiseen. Raha ja/tai sen puute tuo myös varsinkin opiskelijan elämään oman säväyksensä: Jos sitä ei ole säästössä, eikä vanhempien kukkaronnyörit aukea, mistä löytää aikaa ja energiaa sitten vielä senkin tienaamiseen? Vai ratkaistako asia jotenkin toisin? 
       Viime päivinä olen sentään saanut kunnostauduttua monellakin saralla. Eilen kävin kasvattamassa kuntoani Pikku-Saimaan salilla ja vesijuoksualtaassa, tiskasin illalla yli kolmea tuntia (joka rikkoi edellisen ennätykseni) ja tänään olen siivoillut, pessyt pyykkiä ja parhaillaan kirjoitan alkusanoja Kasvatushistorian- ja Filosofian oppimispäiväkirjaan. Keittiöstä leijailee vastapaistetun pullantuoksu -todella tervetullutta vaihtelua siihen pesemättömien tiskien ja viemättömien roskien löyhkään, joka täällä eilen minua odotti.