Rakastan kynttilöitä. Oikeastaan ympäri vuoden. Niillä on ihana luoda tunnelmaa saunaan tai sytyttää niitä pihalyhtyihin valaisemaan pimeää syksyä, laittaa synttärikakkuun, tehdä niillä muuten tavallisesta ruokahetkestä vähän erityisempi... Kynttilät tuo jotenkin rauhallisen, turvallisen ja lämpimän olon, niitä on levollista katsella.
Meillä kotona lapsuudessa kynttilät kuului useimmiten vain jouluun, joulunaikaan ja toisinaan muihinkin juhliin, muttei niitä juurikaan käytetty tavallisessa arjessa. Jossain vaiheessa sitä vaan alkoi miettiä, että miksi niitä turhaan säästellään? Kynttilöistä ei tule arkisia jatkuvassakaan käytössä, niissä vaan on jotain taikaa; kynttilän liekkiä ja sen tuomaa valoa jaksaa katsoa kerta toisensa jälkeen, vähän samoin kuin nuotiotulta.
Syksyn myrskyt, kylmät yöt, tenttiviikko, tulkoon mitä vaan, ni ei stressaa, kun sytytän kivituikku-kokoelmani ikkunalaudalle, istun tuolille ikkunan (ja ihanan lämpöä hohkaavan patterin) eteen, kääriydyin pörröiseen vilttiin ja katselen Olavinkadun öistä elämää. Suklaata kun vielä sais...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti